Näyttelyssä Kalasataman taiteilijatalossa esittäytyy neljä uutta taidemaalaria: Kati Järnefelt, Titta Lampela, Pasi ”Spade” Lehtola ja Janette Viljanen.
Heidän nelivuotinen taipaleensa Avoimessa taidekoulussa on ollut paitsi matka oman luovuuden äärelle myös konkreettisia askeleita maalaamisen saralla. Näyttelytöillään tuoreet taidemaalarit tekevät kunniaa sekä pitkäjänteiselle oppimiselle että oman tien kulkemiselle: heistä jokainen kurottaa omaan omintakeiseen suuntaansa, kertovat kukin oman tarinansa – ja luovat synteesin, jonka keskeisenä voimana on omaäänisyys ja värivoima. Teokset muodostavat kokonaisuuden, joka tarjoaa neljä näkymää neljään matkaan, joiden loppuhuipennus tämä näyttely on.
Kati Järnefelt (s.1979) on helsinkiläinen artesaanipuuseppä, graafinen suunnittelija sekä kuvataiteilija. Kati maalaa työhuoneellaan inspiroivassa Lapinlahden vanhassa sairaalassa. Katin maalauksissa on selkeitä suuria väripintoja, jotka keskustelevat toistensa kanssa ja muodostavat yhdessä kankaalle oman tarinansa.
Titta Lampela on kotoisin Jyväskylästä, mutta on pitänyt Helsinkiä kotikaupunkinaan jo 36 vuotta. Titta pitää ihmisistä ja tarinoista, joita tuo maalauksiinsa joko esittävinä tai symbolisina elementteinä. Titta, joka on menettänyt tyttärensä tämän ollessa vain 14-vuotias, pitää tärkeänä tarttua hetkiin, joissa on kauneutta ja iloa: värit ja valo sytyttävät taiteen tekemisen liekin täyteen roihuun.
Pasi ”Spade” Lehtola (s. 1964) on helsinkiläinen duunari, joka maalaa, koska haluaa. Hänelle piirtämisessä ja maalaamisessa on tärkeää koko ja massa, ja hän kokeilee innokkaasti erilaisia välineitä ja värejä. Spaden mielestä taidetta voi tehdä missä vaan ja mistä vaan.
Janette Viljanen on helsinkiläinen intuitiivinen taiteilija, jonka työskentelyä sävyttävät mm. geometriset muodot ja hetken läsnäolo. Hän ei useinkaan suunnittele teoksiaan etukäteen, vaan antaa muotojen ja värien syntyä vapaasti maalausprosessin aikana. Janetten teokset kutsuvat katsojan pysähtymään, hengähtämään ja löytämään sen, mitä juuri siinä hetkessä tarvitsee – rauhaa, eheyttä ja kauneutta.
Avoin taidekoulu on perustettu vuonna 2008. Koulun toiminta-ajatuksen voi kiteyttää kahteen sanaan: maalaustaide ja meditaatio. Opiskelu koulussa syventää intuitiivisen maalaamisen taitoa, kannustaa meditaation harjoittamiseen sekä vahvistaa ja haastaa oppilaan omaa taiteen tajua. Koulu ei painota mitään tiettyä maalaustaiteen tyylisuuntaa ja meditaatio-opetukseen osallistuminen on vapaaehtoista.
Elämän filosofinen pohdinta läpäisee koko opetusohjelmaa ja intuitiivisen luovuuden oppiminen tapahtuu henkilökohtaisen elämänkentän kautta. Opiskelu koulussa kannustaa oppilaita yksilöllisen näkemyksen kunnioittamiseen ja suvaitsevaisuuteen. Avoimuus kaikkia maailmankatsomuksia ja yksittäisiä elämän ratkaisuja kohtaan on koulun opetus- ja opiskeluyhteisön kulmakivi.
Avoimen taidekoulun lopputyönäyttely NELJÄ NÄKYMÄÄ |17.5. – 25.5.2024
Kati Järnefelt, Titta Lampela, Pasi ”Spade” Lehtola ja Janette Viljanen
Näyttely avoinna ma-to 14–18, pe-su 12–18
Avoin taidekoulu, Vanha Talvitie 9 (sisäpiha), 00580 Helsinki
Lisätiedot: Minna Pyykölä, avointaidekoulu@gmail.com, +358 50 4141 670, www.avointaidekoulu.net
