Maalaus ja meditaatio

Sata vuotta sitten (1875-1925) maalaustaide koki murroksen, joka oli osa länsimaisen ihmisen kokemaa suurta murrosta. Einstein loi suhteellisuusteorian, atomi halkaistiin, psykologinen näkemys kurkotti ihmismielen syvyyksiin; impressionismi, symbolismi, kubismi, surrealismi, abstraktitaide mursi kuvapinnan. Dostojevskin rikos ja rangaistus, eksistentialismi nosti päänsä ja kyseli yksilön olemassaolon oikeutusta. Nietzscheltä kuoli Jumala ja hengen olemassaolo täytyi löytää uudelleen. Okkultismi ja esoteerinen näkemys henkisyydestä levisi niin Euroopassa kuin Amerikassa ja Teosofinen seura, erityisesti Helene Blavatsky, loi yhteyden idän viisauteen.

”Transsendentti (Kristus tai Buddha tai vain Pyhä, …) on ihmisessä
sisäisesti ja lepää hänen olemuksensa ytimessä.”

Teosofinen näkemys hengen viisaudesta, antroposofia ja ruusuristiläisyys kiinnostivat ja innostivat taiteilijoita. Suomessakin kultakauden mestarit Gallen-Kallela, Halonen, Simberg ja muut olivat kosketuksissa näihin uusiin henkisiin liikkeisiin. Abstraktin taiteen pioneerit ammensivat suoraan tästä uudesta lähteestä: Vassily Kandinsky, Kazimir Malevitsh ja muut venäläiset, ruotsalainen mystikko-maalari Hilma af Klint, Paul Klee, Piet Mondrian, kuvanveistäjä Costantin Brancusi muutamia mainitakseni.

Abstraktitaide sukelsi ihmismielen syvyyksiin ja antautui näkymättömän maailman varaan. Idän viisauden valaisema näkemys ihmisestä ja maailmankaikkeuden henkiset lainalaisuudet ohjasivat taiteilijoiden sivellintä ja sydäntä. Alkoi voimakas etsintä ja laaja henkinen tutkimustyö, josta syntyi modernismi, sen värikylläisyys ja muotojen rikkaus sekä moderni, meille tuttu psykologinen ihminen.

Idän viisaat näkivät meditaation avaamalla silmällä meille tutun maailman läpäiseviä hienojakoisempia tasoja. Impressionistit ottivat askeleen tähän suuntaan nostaessaan ”objektiivisen” havainnon etusijalle, jolloin havainnon kohde hajosi valon ja värin rytmilliseksi tapahtumaksi. Abstrakti maalaus vapautti kuvapinnan esineellisyydestä ja vyörytti esiin yksilön kokemien ”sisäisten” muotojen ja symbolien leikin. Nämä uudet ei-esittävät maalaukset kumpusivat taiteilijan tajunnan ytimestä kuten suuret sävellykset säveltäjistä. Kandinsky kuvaa taiteen uutta askelta seuraavasti: ”Maalaustaide on päässyt musiikin tasolle ja niiden kummankin tavoitteena on luoda absoluuttisia ts. rajattoman objektiivisia taideteoksia, jotka syntyvät kuin luonnon luomina, itsenäisten olentojen kaltaisina.”

Katsojat olivat uuden haasteen edessä. Ei riittänyt enää että näki maalauksen, vaan sen muodot, väri ja tapahtuma täytyi kokea sisäisesti. Tämä kokeminen on laajasti ymmärrettynä samankaltaista kuin luonnon kokeminen, mutta tarkemmin sanottuna se on henkistä näkemistä, jossa ihmisen tulee harjaantua.

MIELI – ihmisen tajunta on keskeinen tekijä idän viisaustraditioissa. Pohjimmiltaan kaikki on mielen tapahtumaa ja vain puhdas mieli näkee asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat. Epäpuhtaan mielen havainto ja kokemus elämästä on sokeiden tunnereaktioiden ja lukkoon lyötyjen asenteiden vääristämää. Todellinen onnellisuus kumpuaa kirkkaan mielen selkeydestä ja puhdas sydän suojelee kaikkea elämää. Meditaatio ja todellinen taidetyö ovat polku, joka asteittain tuo esiin ihmisessä iäti lepäävän täydellisen puhtauden. Kuvanveistäjä Constantin Brancusi kuvaa prosessia seuraavasti:

”Henkilökohtainen minuus ja ylpeys täytyy poistaa. Ihminen voi löytää ja oivaltaa syvällisen, tarkoin vartioidun Totuuden vain itsen täydellisen eliminoinnin kautta. Tämä totuus on muuttumattomana läsnä kaikkien ilmiöiden takana.”

MEDITAATIO – buddhalainen kontemplaatioharjoitus kuvaa mielen täydellistä vapautta seuraavasti: ”Kun ihminen katsoo suoraan mielen olemukseen, niin hän ei havaitse väriä, ei hahmoa, ei muotoa. Koska mieli on vailla alkuperää, niin se ei ole koskaan syntynyt. Sitä ei voi sijoittaa minnekään, ei kehon sisä- eikä ulkopuolelle. Mieli ei myöskään ole mikään asia, joka menisi jonnekin tai lakkaisi olemasta”.

Todellinen meditaatio on yksinkertaisesti tietoisuuden läsnäolo. Tämä tietoisuus on täysin puhdas ja avoin. Meditaation polku on yhä syvenevää taitoa olla läsnä kokemuksessa ja kykyä kontemplatiiviseen ja symboliseen elämään. Läsnäolon voima kehittyy sellaisten meditaatioharjoitusten kautta, joissa on keskittymisen kohde. Kontemplatiivisen ulottuvuuden avulla yritetään oivaltaa todellisuuden luonne eli nähdä asiat sellaisina kuin ne todellisuudessa ovat, esimerkiksi pysymättöminä, jatkuvan muutoksen alaisina. Henkinen kehitys voidaan nähdä ihmisessä sisäisesti avautuvana symbolipolkuna, joka asteittain purkaa ahtaat minuuden rajat.

SYMBOLI – aito symboli ei ole merkki, sillä merkin sisältö on yhteinen ja ennalta sovittu kuten esimerkiksi liikennemerkit ovat. Merkki neuvoo, opastaa, kieltää, mainostaa ja luo turvallisuuden tunnetta. Symboli on ”vaarallinen”, sillä se on elämää täysi. Se on kokijalleen vielä tuntematon, se täytyy sisäistää, saada verenkiertoon ja se aiheuttaa muutoksen.

Symbolisella ulottuvuudella on tärkeä rooli integraatioprosessissa. Eheytyminen tapahtuu kahdella tasolla. Horisontaalinen eheytyminen on ihmisessä olevien tiedostamattomien ominaisuuksien, niin myönteisten kuin kielteistenkin, tietoista eheyttämistä koko olemukseen. Vertikaalista eheytymistä voisi kuvata taivaan ja maan liitoksi. Se ihanne, symboli, jonka varassa horisontaalinen eheytyminen tapahtui, tulee nyt ihmisessä eläväksi voimaksi. Alkaa transformaatioprosessi, jossa ristiriitaiset voimat muuntuvat ja alkavat palvella suurempaa tarkoitusta. Tämä vaikutta suoraan ihmisen toimintaan ja valintoihin. Arjesta ja ihmissuhteista tulee symbolisesti vaikuttava kenttä, jossa käydään taistelu egoististen pyrkimysten ja totuuden äänen välillä.

Taiteilijoiden luomisprosessi on tätä taistelua, kuten myös henkisten harjoittajien ja mystikoiden meditaatio ja rukous. Ihmisenä olemisen haaste on oppia tuntemaan itsensä, oma pahuutensa ja kauneutensa ja lopettaa toisten vahingoittaminen. Tämä psykologinen eheytyminen johtaa seuraavalle askelmalle, jossa minuuden omistava asenne elämään murtuu. Henkinen eheytyminen (vertikaalinen) on minän antautumista totuudelle. Se on itsekeskeisyyden tuhoutumista niin että eheä, todellinen yksilöllisyys säilyy ja palvelee toisten ihmisten ja yhteisön hyvinvointia. Tämä on ihmisen tärkein tehtävä ja päämäärä.

Maalaustaiteen piiristä voi eritellä kahdenlaista symbolien käyttöä. Ensinnäkin niin sanotusti ulkoa annettuja, jolloin symbolin sisältö täytyy tehdä eläväksi ja osaksi omaa elämää vähitellen. Tästä hyvänä esimerkkinä on ikonimaalauksen perinne, jossa maalari löytää aina uudelleen ikään kuin saman symbolisen muodon. Toiseksi on sisältä, yksilön tajunnasta kumpuavia symboleita, jotka ovat jo syntyessään täynnä elämää ja joita ei voi ohittaa ilman vakavia seurauksia. Toisesta on esimerkkinä visionääriset henkiset maalarit (ehkä jopa kaikki taiteilijat) ja todellinen abstrakti taide, jossa koko symbolinen, arkkityyppinen kenttä avautuu täyteen kirjoonsa.

Henkisestä näkökulmasta kysymys hyvästä ja huonosta taiteesta on turha. Maalauksen laatu riippuu taiteilijan ihmisyyden asteesta. Laadun asteita voidaan erotella neljä, kuitenkin niin että jälkimmäinen aina sisältää edellisen. Ensimmäinen: Tällaisiin teoksiin tulee suhtautua kannustaen, muuta ei tarvita. Toinen: Taiteilijan kamppailu näkyy. Teokset voivat osoittaa suoraan epäkohtiin tai olla taiteilijan sisäisen pahanolon ilmentymiä ja toisaalta ideologisia tai pakenemista pilviseen kauneuteen. Kolmanteen tulee mukaan symbolinen ulottuvuus ja sen mukana kasvu, muutos, transformaatio. Tällaisella teoksella on käsitteistä vapaa itsenäinen elämä ja tekoprosessin aikana taiteilija on joutunut ylittämään minän rajat eli kasvamaan ihmisenä. Tätä voisi verrata puutarhurin työskentelyyn. Hän kitkee, kylvää, kastelee puutarhaansa elämää varjellen ja kunnioittaen. Katsoja tunnistaa teoksen elävän symbolisen ulottuvuuden kautta, joka vaikuttaa häneen ihmisyyden kautta ja johdattaa kasvuun. Neljäs on mestariteos, joka auringon ja sateen lailla ravitsee yksilön sydäntä ja ihmiskuntaa.

HAVAHTUMINEN – Kaikki aito taide on havaintoon pohjautuvaa ”realismia” – elävän symbolin realismia yksilössä. Esittävän ja ei-esittävän taiteen rajaa ei ole. Abstraktin taiteen pioneerit puhuivat maalaustaiteen seuraavasta kehitysasteesta, joka ei liity muotoon vaan taitoon nähdä. Kandinsky pyrki kirjoituksillaan ”herättämään ihmisissä luovan kyvyn kokea aineellisten ja abstraktien asioiden henkinen olemus”. Tämä henkinen olemus tai suora näkeminen ei ole mitään mystistä utopiaa. Se on impressionistien kokema valon väräjävä todellisuus, surrealistinen oivallus tapahtumien syvemmistä tarkoitusperistä tai Kristuksen todellinen läsnäolo ikonimaalarin sydämessä.

1900 -luvun alun harppaus yksilön tajunnan keskelle mursi vanhat ajattelun kahleet ja toi uuden ymmärryksen ihmismielen voimista ja sisäisestä kamppailusta, jota kaikki käyvät. Kollektiivisesti länsimainen ihminen astui uuden elämäntavan piiriin. Syntyi modernin ihmisen tietoisuus, jolle taiteilijoiden inspiraatio antoi kuvallisen, sanallisen ja äänen muodon. Psykologinen ymmärrys heräsi, ja nykyään me tiedämme, kuinka tärkeää ihmisen fyysiselle ja henkiselle terveydelle on, että hän on tietoinen sisäisestä maailmastaan, syvemmistä impulseistaan, jotka johdattavat häntä ihmisyyden tiellä eteenpäin.

Abstraktitaide ja koko modernismi kumpusivat uudesta henkisestä tilasta ja traditioista, joiden juuret ovat syvällä meditaation virrassa. Sadan vuoden aikana meditaation pintaa on vasta raapaistu. Taiteen ja meditaation vuorovaikutuksessa ei ole nopeita vastauksia, sillä puu tuottaa hedelmää vuodenaikojen mukaan. Uusi näkeminen on vasta nupulla.

HYVÄT IHMISET – on meditaation aika!