Kolmivuotinen opetusohjelma
Ensimmäinen ja toinen vuosi
Kaksi ensimmäistä vuotta jakaantuu kolmeen suureen kokonaisuuteen: havainto, symboli ja mieli.
1) Havainto
Mitä on havainto? Kaikki taide saa alkunsa havainnosta. Aisteja on kuusi: viisi
tuttua ja mieli. Havainnon kohteet voidaan jakaa kahteen luokkaan: ulkoa tulevat
ja tajunnasta kumpuavat.
2) Symboli
Symboli on itsenäistä elämää täysi ja kokijalleen aluksi salaisuus. Sen sisältöä ei
voi etukäteen määrätä. Yksilöä koskettava symboli auttaa elämää toteutumaan ja
johtaa uuteen. Se syntyy tutun olemisen ja tuntemattoman kohtaamisessa.
3) Mieli
Mieli - ihmisen tajunta! Kaikki aistien kautta tapahtuva havaitseminen tapahtuu
mielessä. Ajatukset pyrkivät selittämään, luokittelemaan ja rajaamaan tapahtunutta.
Taiteella on kontemplatiivinen ulottuvuus, joka vapauttaa tajunnan käsitteistä -
elämän suora kokeminen.
Kolmas vuosi
Kolmas vuosi yhdistää elämän ja taiteen, maalauksen ja meditaation. Ihmistajunta virtaa koko ajan ja pyrkii avautumaan, toteutumaan, kasvamaan täyteen mittaansa. Tämä on elämän luonne - syntyä, kasvaa, kukoistaa, kuolla, iloita, rakastua, vihata, surra, levätä, olla rauhassa...
Opetusajat
Syyslukukaudella opiskeluviikkoja on 14 ja kevätlukukaudella 16. Viikottainen työskentely tapahtuu torstai- ja perjantai-iltaisin 17.30-20.30 sekä lauantaina 10.00-16.00. Opettaja on paikalla arki-illat, sekä lauantaina 12.00-16.00.
Lisätietoja ilmoittautumisesta Opiskelijaksi-sivulta.
Kesä- ja muut kaikille avoimet lyhyet kurssit
Kolmivuotisen koulun lisäksi Avoin taidekoulu järjestää myös lyhyempiä maalauskursseja etupäässä kesäisin. Kurssit ovat kaikille avoimia. Kesän 2009 kurssit pidettiin kesäkuussa aiheena maisemamaalaus ja öljypastelliliidut.