Maalaustaide ja meditaatio
Sata vuotta sitten (1875-1925) maalaustaide koki murroksen, joka oli osa länsimaisen ihmisen kokemaa suurta murrosta. Einstein loi suhteellisuusteorian, atomi halkaistiin, psykologinen näkemys kurkotti ihmismielen syvyyksiin; impressionismi, symbolismi, kubismi, surrealismi, abstraktitaide mursi kuvapinnan. Dostojevskin rikos ja rangaistus, eksistentialismi nosti päänsä ja kyseli yksilön olemassaolon oikeutusta. Nietzscheltä kuoli Jumala ja hengen olemassaolo täytyi löytää uudelleen. Okkultismi ja esoteerinen näkemys henkisyydestä levisi niin Euroopassa kuin Amerikassa ja Teosofinen seura, erityisesti Helene Blavatsky, loi yhteyden idän viisauteen.
"Transsendentti (Kristus tai Buddha tai vain Pyhä, ...) on ihmisessä
sisäisesti ja lepää hänen olemuksensa ytimessä."
Teosofinen näkemys hengen viisaudesta, antroposofia ja ruusuristiläisyys kiinnostivat ja innostivat taiteilijoita. Suomessakin kultakauden mestarit Gallen-Kallela, Halonen, Simberg ja muut olivat kosketuksissa näihin uusiin henkisiin liikkeisiin. Abstraktin taiteen pioneerit ammensivat suoraan tästä uudesta lähteestä: Vassily Kandinsky, Kazimir Malevitsh ja muut venäläiset, ruotsalainen mystikko-maalari Hilma af Klint, Paul Klee, Piet Mondrian, kuvanveistäjä Costantin Brancusi muutamia mainitakseni.
Abstraktitaide sukelsi ihmismielen syvyyksiin ja antautui näkymättömän maailman varaan. Idän viisauden valaisema näkemys ihmisestä ja maailmankaikkeuden henkiset lainalaisuudet ohjasivat taiteilijoiden sivellintä ja sydäntä. Alkoi voimakas etsintä ja laaja henkinen tutkimustyö, josta syntyi modernismi, sen värikylläisyys ja muotojen rikkaus sekä moderni, meille tuttu psykologinen ihminen.
Idän viisaat näkivät meditaation avaamalla silmällä meille tutun maailman läpäiseviä hienojakoisempia tasoja. Impressionistit ottivat askeleen tähän suuntaan nostaessaan "objektiivisen" havainnon etusijalle, jolloin havainnon kohde hajosi valon ja värin rytmilliseksi tapahtumaksi. Abstrakti maalaus vapautti kuvapinnan esineellisyydestä ja vyörytti esiin yksilön kokemien "sisäisten" muotojen ja symbolien leikin. Nämä uudet ei-esittävät maalaukset kumpusivat taiteilijan tajunnan ytimestä kuten suuret sävellykset säveltäjistä. Kandinsky kuvaa taiteen uutta askelta seuraavasti: "Maalaustaide on päässyt musiikin tasolle ja niiden kummankin tavoitteena on luoda absoluuttisia ts. rajattoman objektiivisia taideteoksia, jotka syntyvät kuin luonnon luomina, itsenäisten olentojen kaltaisina."
Katsojat olivat uuden haasteen edessä. Ei riittänyt enää että näki maalauksen, vaan sen muodot, väri ja tapahtuma täytyi kokea sisäisesti. Tämä kokeminen on laajasti ymmärrettynä samankaltaista kuin luonnon kokeminen, mutta tarkemmin sanottuna se on henkistä näkemistä, jossa ihmisen tulee harjaantua.
